Tapahtumat

Teatterimatka Senäjoelle

Liikunta

 

Terveyden kannalta on hyvä liikkua päivittäin vähintään puoli tuntia. Liikuntaan lasketaan kuuluvaksi myös hyötyliikunta kuten siivous, kävellen tehdyt ostosmatkat, pihatyöt ja rappusten kapuaminen. Varsinaisiin liikuntamuotoihin kuuluvat pyöräily, hiihto, kuntosaliharjoittelu, voimistelu, uinti, golf, tennis ja muu rasittava liikunta. Kaikissa liikuntamuodoissa kannattaa aloittaa varovasti lämittelemällä kehosi lihakset ensiksi. Eri liikuntalajeissa on hyvä liikkua intervalleissa rasitusta ja aktiivista lepoa vuorottelemalla. Lopussa kannattaa verrytellä ja venytellä. Se ehkäisee lihaskipuja ja palauttaa lihakset lepotasolle.

Liikunta alentaa verenpainetta ja parantaa kolestroliarvoja. Liikkujan luut ja lihakset vahvistuvat sekä parantavat ryhtiä. Unen laatu paranee liikuntaa harrastavilla. Liikunta kohentaa mielialaa ja rentouttaa. Tämän vuoksi kaikkien tulisi liikkua reippaasti vähintään neljä kertaa viikossa 30-60 min kerrallaan.

Hyvää liikunnan iloa !

 


 

 

Retket ja matkat

Nuori yhdistyksemme on tehnyt ja tekee mielenkiintoisia lähimatkoja Jaska Kojola johdolla pohjalaisiin kulttuurimaisemiin, museoihin, kirkkoihin. Jaska ottaa mukaan järjestelyihin tarvittaessa apuvoimia.

Voimme osallistua myös Sydänyhdistyksen järjestämiin matkoihin

 

 

 

Kulttuuritapahtumat

Kulttuuritapahtumiin osallistuminen tehdään joko yhdessä tai omaehtoisesti.Tapahtumiin, joihin päätetään osallistua yhdessä, ilmoittaudutaan Antero Varilalle järjestelyjä varten ja niistä sovitaan viikottaisissa lounastapaamisissa.

Konserttimahdollisuudet ovat lisääntyneet Pietarsaaressa oleellisesti Campus Allegron myötä, unohtaa ei pidä Kokkolan Snellmansalia

Teatterimatkat ovat muodostuneet jo perinteeksi syksyin, keväin ja kesällä tietenkin kesäteatteri.

Osallistumalla kulttuuririentoihin saamme virkeyttä arjen elämään!
Tehkää ehdotuksia !!!!